|
Taloustieteen tohtori Paul Zane Pilzer
Paul Zane Pilzer suoritti yliopistotutkinnon kolmessa vuodessa (tohtoriksi). Hän suoritti Mba-
tutkinnon 15 kuukaudessa Whartonissa 22-vuotiaana. 24-vuotiaana hänestä tuli New Yorkin
yliopiston apulaisprofessori. Hänestä tuli yksi Citibankin johtajista 22-vuotiaana ja
varatoimitusjohtaja 24-vuotiaana. Citibankin aikoina hän aloitti useita liiketoimintoja ja ansaitsi
ensimmäisen dollarimiljoonansa ennen kuin täytti 26 vuotta. Hän on ollut kahden USA:n
presidentin hallituksen talousneuvonantaja. Vuonna 1990 hän kirjoitti kirjan "Rajoittamaton
vauraus". Luettuaan kirjan Sam Walton:, Wal-Martin perustaja (yksi maailman rikkaimmista) sanoi
Pilzeristä, että hän oli "hämmästynyt Pilzerin businesskapasiteetista ja hänen kyvystään kirjoittaa
siitä maallikon kielellä".
Pilzerin kysytyimpiä aiheita:
- rajoittamaton vauraus
- Tämän päivän ja huomisen talousilmasto ja mitä tehdä sille
- liiketoiminnan taloudelliset trendit
- mahdollisuudet suoramarkkinoinnissa.
Kirjassaan The Next Trillion Paul Zane Pilzer
- Paljastaa totuuden, miksi puolet USA:n väestöstä on epäterveitä ja ylipainoisia
- Selittää, miksi kuluttajat alkavat kuluttaa vähemmän materiaalisia tavaroita ja alkavat
sen sijaan etsiä sisäistä itsensä kehittämistä
- Jakaa kriittistä täytyy-lukea -tietoa yrittäjille, jotka tahtovat tietää, missä suurimmat
mahdollisuudet ovat seuraavien kahden vuosikymmenen aikana
- Auttaa liikeihmisiä ja kuluttajia kontrolloimaan, mihin 1/7 heidän ansioistaan menee
joka vuosi
- Tarjoaa piristävän terveys- ja hyvinvointivision - vision todelliseen hyvinvointiin, joka on
paljon pintaa syvempi (skin deeper).
Uudella vuosituhannella olemme korvanneet rodullisen ja sukupuoleen liittyvän diskriminaation
uudenlaisella diskriminoinnilla, joka perustuu henkilön painoon ja terveyteen. Rikas
lihava mies -sanonnasta on tullut oxymoron (retoriikkaa ), ja köyhästä ja lihavasta
on tullut synonyymeja.
Menneisyydessä köyhyys assosioitui laihuuteen ja sairaalloinen lihavuus vaurauteen; useimmat
ylipainoiset ihmiset tänä päivänä kuuluvat taloudellisten kerrosten alimmille tasoille.
Sairaalloinen lihavuus on miltei tuplaantunut kahden viime vuosikymmenen aikana -- karkeasti
15 % :sta 1980 27%:iin tällä hetkellä. 77 miljoonaa amerikkalaista on nyt kliinisesti sairaalloisen
lihavia, ja 184 miljoonaa on ylipainoisia ja ei-terveitä.
Suomalaiset ovat maailman toiseksi lihavin kansa. Terveysongelmiakin meillä on runsaasti.
Keskimäärin 1/7 U.S. taloudesta tänä päivänä (n. $1.4 bilj.) on omistettu "terveydenhuolto
businekselle". Nimi terveydenhuolto on harhaanjohtava nimitys, koska tämä 1/7 taloudesta on
todella pyhitetty "sairaus –businekselle" – määritelty sanakirjassa "sairas terveys, sairaus,
epäjärjestynyt, heikentynyt, tai epäterve tila, tai erityinen sairaus." 2010:een mennessä $1 lisäbiljoona U.S. taloudesta pyhitetään vielä nimeämättömälle Hyvinvointi/
"wellness businekselle".
"Sairaalloinen lihavuus lasten keskuudessa lisääntyy jopa nopeammin kuin aikuisten sairaalloinen
lihavuus"
Tämä on vasta alkua. Baby Boomers tai suuret ikäluokat (38 – 56 –vuotiaat) ovat jo vastuussa historian suurimmasta
osakemarkkinoiden noususta, asuntoboomista, Internetistä – lyhyesti, boomerit ovat vastuussa
karkeasti $5 biljoonasta meidän tämänhetkisestä $10 biljoonan (=10 pot. 12) kansallisesta
taloudestamme. Ja nämä suuret ikäluokat ovat lisäämässä vielä $1 biljoonan meidän talouteemme,
kun he etsivät keinoa säilyttää sen, mitä he pitävät kalleimpanaan – nuoruutensa.
Tällä hetkellä 50% amerikkalaisista käyttää jonkin sorttisia lisäravinteita ja niiden myynti on yli $70
miljardia. Kuitenkin vitamiini- ja mineraaliteollisuus on raapaissut vasta sen pintaa, mikä on
mahdollista.
Ylipaino on taloudellinen ongelma EI biologinen ongelma.
Talouden lait ovat tuhoamassa ihmisten elämän. USA:ssa ravitsemusteollisuuden ja makeisteollisuuden takana on yhä yleisemmin tupakkateollisuus.
Mainonnassa käytetään huippuosaajia. Mainokset sisältävät jopa samaa terminologiaa, jota ihmiset
kuulevat kirkossa. Synnyttää luottamusta. Pakkauskokoja suunnitellaan niin, että saadaan haluttu
myynnin nousu tapahtumaan. Hiilihydraattipitoiset ruuat aiheuttavat "riippuvuutta".
Vääränlaisella ravinnolla ihmiset alkavat lihoa. Lihavuutta on alettu pitää sairautena – ei talouden
rakenteiden aiheuttamana seuraamuksena. Lääketeollisuus ja lääkärit keskittyvät lisääntyvässä
määrin oireiden mukaiseen lääkitykseen. Näin lihavat alkavat käyttää päivittäin lääkkeitä. Pilzerin
kommentti oli "tupakka- ja ravintoteollisuuden takana olevat piirit muistuttavat Äiti Teresaa
verrattaessa heitä lääketeollisuuden takana oleviin.
"On edullista" pitää ihmiset lihavuuden kierteessä.
Pilzer oli kiinnostunut lihavuudesta havaittuaan, että 61 % amerikkalaisista on ylipainoisia. Hän
kuvitteli ensin ongelmaa biologiseksi, kunnes alkoi tutustua ongelmaan lähemmin. Silloin hän
havaitsi sen olevan taloudellinen. Esimerkkinä oli mm., että hän alkoi tutkia ihmisten ylipainoa
Etelä-Kaliforniassa ja tarkasteli mm. näyttelijöitä. Silloin hän huomasi, että monien näyttelijöiden
kunto olikin kohentunut vaikka ikää tuli lisää. Syynkin hän löysi; nämä ihmiset olivat alkaneet
käyttää lisäravinteita. Hyvässä taloudellisessa asemassa olevat saavat tietoa enemmän ravinnosta sekä ovat
kiinnostuneempia omasta jaksamisesta.
"HERBALIFE (=me) edustaa taloudellista ratkaisua taloudelliseen ongelmaan"
Pilzer arvioi Herbalifen liikevaihdon olevan v. 2010 $10miljardia. Nyt $2mrd.
"Suurimmat yrittäjämahdollisuudet tulevat olemaan jakelussa tai mahdollisuuden levittämisessä
pikemmin kuin hyvinvointituotteiden ja palveluiden tuottamisessa. "
|